Tiistairasti- ja kuntosuunnistuskalenterit 2019 julkaistu

Tiistairastit 2019 – Nurmes

Perinteiset tiistairastit alkavat poikkeuksellisesti maanantaina 29.4 Nurmeksen keskustan kartalla. Muuten jatkossa suunnistetaan tiistai-iltaisin. Kesäkuun alussa on seuraottelu Kuhmossa ja heinäkuun alussa tauko Kainuun rastiviikon aikana. Tiistairastit päättyvät syyskuun lopulla kahteen yösuunnistusharjoitukseen. Näiden jälkeen järjestetään vielä perinteinen Luulot pois- suunnistus lauantaina 5.10. Karttamaksuja on vähän tarkistettu ja hinta on 7 euroa kerralta ja kausikortti maksaa 50 euroa. Kausikorttien maksamiset suunnistusjaoston tilille. Maksutiedot löytyvät kalenterista. http://rasti-pielinen.net/tiistairastit-2019/

Muita tapahtumia kesän aikana ovat Jukolan viesti Kangasalla, jonne Rasti-Pielisestä on ilmoitettu kaksi Venlojen viestin ja kaksi Jukolan viestin joukkuetta. Joukkueisiin halukkaiden ilmoittautumisesta kerrotaan tarkemmin myöhemmin. Tänä vuonna lähialueella järjestetään kaksi suurta suunnistustapahtumaa. Heinäkuun alussa Kainuun rastiviikko Sotkamossa ja FIN5-rastiviikko Nilsiässä ja Rautavaaralla heinäkuun loppupuolella. Rastiviikoilla järjestetään kilpasarjojen lisäksi myös kuntosuunnistuksia, jonne voivat osallistua kaikentasoiset suunnistajat taidoista tai kokemuksesta riippumatta ilman ennakkoilmoittautumista tai kilpailulisenssin hankkimista. Nyt on hyvä tilaisuus käydä tutustumassa vähän suurempaan urheilutapahtumaan.

Nurmeksen Sepot järjestää Savo-Karjalan aluemestaruuskilpailut 10.-11.8.2019. Ohjelmassa ovat pitkät matkat ja viestit.

Lisäksi suunnitteilla on lasten suunnistuskoulu touko-kesäkuun vaihteessa, lähialueen kansallisiin ja aluemestaruuskilpailuihin osallistumista, sekä varainhankintatalkoita. Ja naiset aikovat valloittaa jälleen Tvåmilan Ruotsissa viimevuotiseen tapaan.

Kauden avaustilaisuus järjestetään lauantaina 4.5. Tilaisuuden ohjelmassa on ainakin ratamestari-infoa tiistairastien järjestämisestä.

Hyvää suunnistuskesää!

Kuntosuunnistukset 2019 – Lieksa

Myös Lieksan Rastin kuntosuunnistuskalenteri kesälle 2019 on julkaistu. Viikonpäivä on vaihtunut keskiviikoksi. Lisätietoja löydät linkistä.